Paikallisuutiset

Inarin kunnan väestö kasvaa ja työttömyys laskee

Vuosi 2017 oli monella tapaa positiivinen myös Inarin kunnan ja kuntakonsernin taloudessa. Rakentaminen kunnassa oli ennätyksellisen korkealla tasolla, väestö kasvoi sekä elinkeinojen kehitys jatkui positiivisessa myötätuulessa. Tämä heijastui myös kunnan talouteen voimakkaasti ja ennakkoon laadittuun alijäämäiseen talousarvioon nähden tulos oli erinomainen. Näin toteaa Inarin kunnanjohtaja Toni K. Niemi kunnanjohtajan katsauksessaan.

Inarin kunnan tilikausi jäi kaikkiaan 2 838 611,71 euroa ylijäämäiseksi. 2,8 miljoonan ylijäämästä kuuluu kiitos muun muassa kuntaan muuttaneille uusille veronmaksajille, verotulojen kasvulle sekä pienille talouden korjaus­liikkeille.

–Aina kun tilinpäätös on positiivinen, on yleisten kiitosten aika

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä