Kulttuuri

Soppaa ja saippuaa. Riutulan lastenkoti tarjosi hyvät aineelliset olot, ”soppaa ja saippuaa” oli tarjolla, mutta sellainen sielunhoito, mitä saamelaislapset olisivat tarvinneet, jäi vähemmälle. Tämän käsityksen saa, kun lukee Tuomo Itkosen pitkää tekstiä Naemi von Bonsdorffista - ja Ida Liliuksestakin.

Kansa taisteli - inarilaiset kertovat - susista, nälästä ja ihmissyönnistä

– Kuvitelkaa inarilaisen maailma 1850-luvulla. Se oli täysin toinen Inari mikä nyt. Ei ollut sähköllä lämpiäviä taloja, ei sähkölamppuja, ei autoja, maanteitä, ei kännyköitä, ei tabletteja, sosiaali- ja terveydenhuollosta puhumattakaan. Mutta silti täällä elettiin. Täällä ovat inarilaiset eläneet, tinganneet ja touhuilleet ja olleet tyytyväisiä elämiseensä, sanoo tietokirjailija Jorma Lehtola, joka on toimittanut maailmalle valtavan kirjajärkäleen; Taka-Lapin lukukirja - Wiestejä Wanhasta Inarista.

Inarilainen

Wiestejä Wanhasta Inarista (Puntsi) on poikkeuksellinen aikamatka Inarin pitäjän historiaan. Kertojina ovat tutkijoiden sijaan aikalaiset itse.

– Kaikki kunnia ammattitutkijoille ja sananselvittäjille. Virallinen historia on kuitenkin jälkiviisastelua. Siinä katsotaan satoja vuosia taaksepäin ja viis

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä