Ihmiset

Lahtiset antoivat lapsille kaiken

Else ja Pentti Lahtinen testamenttasivat miljoonaomaisuutensa SOS-Lapsikylälle. Pariskunta ei saanut koskaan omia lapsia, mutta he kohtasivat työnsä kautta paljon lapsia, joita rakastivat ja joista pitivät hyvää huolta opetustyön yhteydessä. Läpi koko yhteiselämän heitä yhdisti rakkaus lapsiin sekä myös Lappiin, jossa he asuivat pitkän ajan elämästään. Vielä myöhemminkin, muutettuaan asumaan Etelä-Suomeen, he viettivät paljon vapaa-aikaansa Lapissa.

Työpaikkaromantiikkaa ja erämaaelämää Lapissa

Suoritettuaan ylioppilastutkinnon vuonna 1943 Else opiskeli kansakoulunopettajaksi Jyväskylän Kasvatusopillisessa Korkeakoulussa eli Jyväskylän yliopistossa. Vastavalmistuneena opettajana hän toimi eri paikkakunnilla. Lappi veti puoleensa etelän tyttöä, ja niinpä hän päätyi opettajaksi Inarin Törmäsen koululle. Siellä Else kohtasi Pentin, tulevan puolisonsa. Pentti oli ehtinyt toimia Törmäsen koulussa opettajana jo useamman vuoden, olihan hän valmistunut kansakoulun opettajaksi ennen sotia.

Törmäsessä Lahtisille kypsyi ajatus jatkaa opiskeluja Jyväskylän yliopistossa, jossa Else varsin ripeästi valmistui filosofian maisteriksi ja Pentti humanististen tieteiden kandidaatiksi. Uusien tutkintojen myötä myös työtehtävät vaihtuivat. Uusi koulu oli Ivalossa, jossa Pentti toimi äidinkielen lehtorina ja Else lehtorina sekä myös rehtorina. Kouluhallintoon perehdyttyään Else oli myös koulutoimen tarkastajana sekä Lapin läänissä että myöhemmin Hämeen läänissä.

Else ja Pentti olivat intohimoisia eräretkeilijöitä. Innokkaana luontoihmisenä Pentti rakensi Lapissa Metsähallituksen vuokratontille pienen kämpän jo keväällä 1947 yhdessä silloisen opettajakaverinsa kanssa. Pentti oli ollut kalamies pikkupojasta saakka ja oli lukenut Metsästys ja kalastus -lehdestä Peltojoen alueesta, joka teki häneen vaikutuksen. Hän etsiskeli paitsi kalastusmahdollisuutta, myös paikkaa yksinoloon ja rauhoittumiseen, jota hän sodan jälkeen kaipasi. Tämä paikka tuntui ainutlaatuiselta. Niinpä Pentti alkoi puuhata majaa ja rakensi pikkiriikkisen ”Lahtisen kämpän” maassa lojuvista honkien palasista ja paikalle kuljettamistaan laudoista Muotkan Ruoktuun, lähelle Peltojokea. Kämppä oli todella pieni, vain kaksi kertaa kaksi neliömetriä. Myöhemmin Lahtiset hankkivat Lapista kelohonkahuvilan vapaa-ajan asunnokseen. Hämeenlinnaan muutettuaan Else ja Pentti hankkivat Luopioisista kesäpaikan, josta he tosin luopuivat Pentin vielä eläessä.

Ahkeruus, rehellisyys ja halu vaikuttaa

Else oli elinikäinen oppija jo ennen kuin ilmiöstä tuli yleinen. Kansakoulun opettajan ja filosofian maisterin tutkintojen lisäksi opettajana, lehtorina, rehtorina ja koulutoimen tarkastajana toiminut Else opiskeli myös kouluhallintoa, psykologiaa, sosiologiaa ja kirkkohistoriaa.

Työkaverit ovat luonnehtineet Elseä suoraselkäiseksi, rehelliseksi, työteliääksi ja vastuuntuntoiseksi. Hänen kerrotaan etsineen perusteellisesti ja itsenäisesti asioihin ratkaisuja ja olleen hyvä organisoija sekä iloisen ilmapiirin luoja. Hänellä oli asioista varmat mielipiteet. Elsen veljentytär Päivi Aro muistuttaa Elsen olleen lisäksi hyvin vaatimaton. Hän ei tuonut saavutuksiaan esiin.

Äidinkielen opettajana toimineen Pentin erikoistaitona oli pikakirjoitus, jonka hän oli oppinut eduskuntatalon järjestämällä kurssilla. Tätä taitoaan hän käytti esimerkiksi tehdessään muistiinpanoja lukemiinsa romaaneihin. Pentti oli rauhaa rakastava, hieman erakkouteen taipuva luonne, mutta myös hauska tarinoiden kertoja.

Sekä Elsellä että Pentillä oli Lapin läänissä paljon yhteiskunnallisia luottamustehtäviä. Suomen Kunnallisliitto antoi kummallekin vuonna 1976 hopeisen ansiomerkin tunnustukseksi 25-vuotisesta ansiokkaasta kunnallisesta toiminnasta. Elselle tasavallan presidentti myönsi 6.12.1980 Suomen Leijonan ritarikunnan I luokan ritarimerkin ja kunniakirjan.

– Eläkkeelle jäätyään Else neuloi villasukkia vuosittain 150 – 200 sukkaparia, Päivi Aro kertoo.

– Hän lähetti niitä jouluisin sukulaisille ja lahjoitti paljon myös hyväntekeväisyyteen. Viimeiset sukkapaketit hän lähetti sukulaisille heinä-elokuun vaihteessa vähän ennen kuolemaansa 92-vuotiaana.

Elsen pää pysyi terävänä ja ajatus kirkkaana loppuun asti. Hän oli innokas ristisanojen täyttäjä ja hoiti viimeiseen asti kaikki asiansa itse. Taloudellisista sijoituksistaan hän oli tarkka ja tietoinen ja seurasi aktiivisesti ajan tapahtumia.

Testamentti apua tarvitsevien lasten hyväksi

Else ja Pentti tekivät testamenttinsa SOS-Lapsikylälle vuonna 1977. Sukulaisten mukaan Else oli kertonut itse keksineensä sen, että koko omaisuus testamentataan SOS-Lapsikylälle. Hän halusi, että kaikki omaisuus käytetään lasten hyväksi.

– Pentin menehdyttyä ennen vaimoaan Else eli edelleen vaatimattomasti ja halusi uskollisesti huolehtia, että lasten auttamiseksi jätettävä omaisuus pysyy mahdollisimman suurena, Päivi Aro kertoo.

– Testamentti oli Elselle kunnia-asia.

Else 1924 – 2016.

Pentti 1915 – 2001.

Pentti Lahtinen saapui Inariin vuonna 1946. Inari oli vielä raunioina ja hän aloittikin opettajantyönsä hankkimalla Karjalasta evakuoitua koulukalustoa pitkin Pohjanmaata. Inarin veteraanimatrikkelissa mainitaan, että hän kulki Pohjanmaalla irtaimistoa etsimässä yhdessä inarilaisen Antti Avaskarin kanssa.

– Olin myös Ivalossa, jossa vanhasta rukoushuoneesta oli tehty koululuokka. Inarin koulu valmistui kuitenkin aika pian, muisteli Lahtinen vuonna 2000.

Raskaiden sotavuosien väsyttämä mies oli kaivannut rauhaa ja hän ajatteli, että lähtee poikamiehenä kauas Helsingin vilinästä. Hän tapasi kuitenkin heti Lappiin tullessaan sielunkumppaninsa Elsen, joka oli tullut Törmäsen koululle opettajaksi. He menivät naimisiin jo vuonna 1947.

Kovana kalamiehenä Pentti viihtyi vapaa-aikoinaan erityisesti Peltojoella Muotkatunturin erämaassa. Lahtisen kämppä valmistui vuonna 1949 ja Pentti vuokrasi kämpän maa-alueen kymmeneksi vuodeksi Metsähallitukselta itselleen. Töiden ja työn ohessa suoritettujen opiskelujen tohinassa pariskunta unohti uusia vuokrasopimuksen ja Metsähallitus katsoi, että vuokrasopimus on rauennut ja kämppä kuuluu heille. Pentti oli pahoillaan siitä, että Metsähallitus ei joustanut eikä ottanut vastaan rästivuokria. Hän harkitsi käräjöintiäkin, mutta antoi lopulta asian olla. Lahtisen kämpästä tuli kaikille vaeltajille avoin yhteiskämppä, jonka ovea ei lukittu. Etenkin Else hyväksyi alusta saakka ajatuksen kämpän ”yhteisöllisyydestä”.

Pentti Lahtinen jäi työkyvyttömyyseläkkeelle 1971, mutta Else teki vielä komean uran Hämeen lääninhallituksen koulutoimentarkastajana. Jo pohjoisen vuosina hän oli työskennellyt Lapin läänin koulutoimentarkastajana.

Leskeksi jäänyt Else hoiti viimeiseen asti kaikki asiansa. Hän oli sijoituksistaan tarkka ja seurasi nykyajan tapahtumia vielä 92-vuotiaanakin. On hieman arvoitus, miksi lapsirakas Lahtisen pariskunta halusi testamentata vuonna 1977 tehdyssä testamentissa omaisuutensa juuri SOS-lapsikylälle. Se tiedetään, että Else lahjoitti lapsikylälle kuukausittain rahaa, joten ilmiselvästi he arvostivat sen toimintaa.

JP