Kotimaa

Neuvosto-ohjus nosti Inarijärven maailmankartalle 40 vuotta sitten - löydön tehnyt poromies sai palkaksi munkkikahvit Rajan päälliköltä

Ivalon kylä nousi maailmankartalle 40 vuotta sitten tammikuun paukkupakkasissa. Neuvostoliitto oli ampunut sukellusveneestä Jäämereltä ohjuksen, joka harhautui Suomeen ja rysähti jää läpi Inarijärven pohjaan. Ohjus aiheutti kansainvälisen mediasirkuksen ja Ivalon kaupat tekivät ennätystulosta, kun kaikki talvivarusteet viimeistä huopatossua myöten myytiin ulkomaalaisille toimittajille.

Ohjus. Inarijärveen harhautunut neuvosto-ohjus poiki lopulta myös elokuvan ”Ohjus”. Miia Tervon ohjaama draamakomedia, jota tähdittää Oona Airola (kuvassa) on nähtävillä Ivalon elokuvateatterissa keskiviikkona 21.2. Kuva: Elokuvayhtiö Komeetta

Joulukuun lopulla vuonna 1984 Saariselän maastossa oli menossa vihkitilaisuus. Yhtäkkiä Lapin lennoston Drakenit pyyhkäisivät juhlapaikan yli kohti pohjoista.

– Tämä on hieno tilaisuus, kun on ylilentokin järjestetty, vitsaili tilaisuudessa ollut matkailuyrittäjä Teuvo Katajamaa.

Ei Teuvo eikä kukaan

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä