Pääkirjoitukset
Päätoimittajalta: Pykeija, Pikku-Suomi, - tuleva Pikku-Thaimaa?
Pykeijan kylässä on tullut aina käytyä kesällä. Muutaman kerran syksylläkin. Onhan se tunnelma ainutlaatuinen. Vilskettä riittää ja aina joku turistilta vaikuttava kävelee kylän raitilla ihmettelemässä sitä pientä ja niin siron näköistä kylää. Idylliltähän se näyttää, kuin nukkekodilta.
Ja kun kesällä olen siellä liikkunut, niin toki olen aina tehnyt kävelyretken hautuumaallekin. Aina pitää katsoa, että missä ne esi-isät, Muteniat, siellä lepäävätkään. Ja tuo varjeltu harvinaisuus, Siperian sinilatvakin vielä kukkii hautausmaan nurkalla. Ei sitä paljon enää ole, mutta jäljellä se on, ja muistuttaa muinaisesta ajasta jolloin pomorilaivat seilasivat Arkangelista Jäämeren rannoille ja kauppaa käytiin kaikessa rauhassa. Tai voihan tietysti olla, että se on tullut Muurmannin rannikoltakin jonkun vanhan pykeijalaisen kengänpohjissa, jos sieltä on käyty katsomassa vanhaa kotikylää.
Olipahan kokemus nähdä Pykeijan kylä nyt joulun alla. Kävin tapaamassa Pykeijan Elsaa, aina niin sydämellistä ja hyvänntuulista kylän matkailun uranuurtajaa ja suomalaisjuurien vaalijaa. Elsa vähän yllättyi, kun tupsahdin ovelle. Sääennuste povasi, jos ei nyt myrskyä, niin rajua tuulta kumminkin, ja hän oli jo ajatellut, ettei Ivalon mies tällaisena päivänä aja Pykeijaan.
Elsa oli toiveikkaalla mielellä kylän tulevaisuuden suhteen. Maailman matkailijat löytävät aina Pykeijaan. Hieman hän isoäitinä ja luonnonsuojelijana tosin pohdiskeli, että omalla laillaan kaipaa sitä vanhaa aikaa jolloin kylä eli kalastuksella. Se elinkeino ei luontoa kuormittanut - mutta jatkuva lentoliikenne ja matkailijoiden lennättäminen toiselta puolelta maapalloa sitä kyllä tekee.
Kun kävelee ja katselee Pykeijan elämänmenoa nykyisin, niin paljonhan siellä näyttää asuvan thaimaalaisia. Moni työntekijä ja nuori vaimo on Aasiasta, eikä se tietenkään mitään haittaa. Toivottavasti vain tulisi kylään lisää vauvoja, ja kylän pieni koulu pysyisi elinvoimaisena. Eihän tuollaiselle kylälle ja pienelle kyläkoululle voi toivoa muuta kuin hyvää.
Toki aika tekee tehtävänsä, vanha sukupolvi haudataan Pykeijan hautuumaalle ja suomen kielikin aikanaan sen mukana. Ehkä tulevaisuudessa kylän puhutuimman kielet ovat norja ja thai, kuka tietää.
Tietysti suomalaisesta tuntuu surulliselta, jos Pikku-Suomi katoaa, mutta maailman matkailijoillehan on ihan sama onko Pykeija Pikku-Suomi vai Pikku-Thaimaa. He tulevat Pykeijaan, saunovat Jäämeren saunassa, uivat meressä, kalastelevat kuningasrapua ja syövät rapuleipiä aivan kuten ennenkin.
Kieli ja ihmiset voivat vaihtua, mutta Jäämeri ja rantakalliot pysyvät paikoillaan.