Urheilu
Perhokalastuksen SM-mitaleja kaksin kappalein Inariin – ”Seuraavana saaliina sitten maailmanmestaruus”
Naisten perhokalastuksen SM-kilpailut käytiin syyskuun alussa Iijoella, Taivalkoskella. Iijoen Pirinkoskella kisakaloina toimivat siika ja harjus. Pirinkosken kilpailussa käytössä ollut osa oli rauhoitettu muulta kalastukselta tapahtuman aikana.
SM-kilpailu oli avoin kaikille perhokalastusta perinteisin välinein harrastaville, vähintään 15 vuotta täyttäneille naisille. Mukana kilpailussa oli kaksi inarilaista kalastajaa, Anna Virolainen-Hynnä ja Aino Hynnä. Inarilaisnaiset nappasivat suomenmestaruuskilpailuista hopeaa ja pronssia, kun Hynnä