Paikallisuutiset
Retkeilijöille säilyy suurin osa taukopaikoista
Viime aikoina on julkisuudessa käyty keskustelua suunnitelmista vähentää Metsähallituksen Luontopalvelujen omasta ylläpidosta retkeilijöiden taukopaikkoja. Vähentäminen voi tuntua ristiriitaiselta retkeilyn ja luontomatkailun kasvaessa, mutta se on kuitenkin nykyrahoituksella välttämätöntä kasvavan kävijäjoukon palvelemiseksi paremmin.
Metsähallituksen Luontopalveluille valtion budjetista osoitettu perusmääräraha on pysynyt pitkään samalla tasolla, vaikka Luontopalvelujen hoitamien kohteiden määrä ja käyntimäärät erityisesti kansallispuistoihin ovat lisääntyneet. Myös uusia kansallispuistoja on perustettu ja merkittäviä historiako