Urheilu

Riutulan pilkkikisoissa oli leppoisa tunnelma - ”Pilkkiminen on parasta lääkettä verenpaineelle”

Potkukelkat kyytiin. Kisojen aikamies-sarjassa pilkkinyt Hans Mattus nosti Tolosen kylässä potkurit taksin kyytiin yhdessä Pirkon kanssa ja sitten he hurauttivat taksilla Muddusjärven rantaan. -Parastahan täällä on se, että saa nähdä vanhoja tuttuja. Parhaat pilkkikelit ovat vielä tulossa ja kyllä me vielä muutaman kerran harria pilkitään Ivalojoen jäältä ennen kuin jäät lähtee. Ennen vanhaan sitä ei pahemmin pilkitty, kun ei ollut aikaa. Se aika meni porohommissa ja kalat pyydettiin oikeilla pyydyksillä eri verkoilla ja nuotalla, muisteli Hanssi. Kuva: Jaakko Peltomaa

– Ne on nyt nuo meijän kunnan ammattipilkkijät livenneet Keväjärven Siikapilkkeihin. Ei täällä näy Haapasen Heikkiä eikä Kaarretin Anjaa. Mutta ymmärtäähän sen, kun ei kevätviikonloppuja ole kuin yksi viikossa, jokaiseen kisaan ei kerkiä. Ihan hyvin täällä silti muuten on väki liikkeellä, myhäili Riutulan kyläyhdistyksen aktiivikonkari Veli-Matti Korppila katsellessaan väenpaljoutta Muddusjärven rannalla.

Riutulan kyläyhdistyksen järjestämiin pilkkikisoihin lunasti lipun 120 henkilöä. Heistä 41 toi kalaa puntarille. Kalaa nousi puntarille yhteensä 28,437 kilon edestä.

Yksi Riutulan kisan pilkkijoista oli Jarmo Sirviö, joka kisaili jo toista päivää peräkkäin.

– Eilen kävin rautupilkin SM-kisoissa Tuulis

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä