Pääkirjoitukset

Toimittajalta: Inarinsaamelaiset ovat selviytyjiä

Tänä päivänä inarinsaamelainen kieli ja kulttuuri elävät uutta kukoistuksen aikaa. Ennen vanhaan ansiotöihin lähteneitä inarinsaamelaisia pidettiin turmeltuneina, ”jätkistyvinä lappalaisina”. Nyt inarinsaamelaiset voidaan nähdä, kuten emeritusprofessori Veli-Pekka Lehtola sen ilmaisee, selviytyjiksi, jotka ovat osanneet luontevasti sukkuloida erilaisissa kulttuuriympäristöissä.

Utsjokelaiset ja inarilaiset osasivat piikitellä toisiaan 1800-luvulla, ja selän takana Utsjoen saamelainen naureskeli inarinsaamelaiselle ja inarinsaamelainen puolestaan puisteli päätään Utsjoen porosaamelaiselle.

Tämä käy ilmi, kun lukee paksua ja seikkaperäistä, Kaisu Nikulan tekemää ”Inarinsaamelaiset ja inarinsaamelaisen kulttuurin elinvoima”-selvitystä saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolle.

Selvitys on täynnä mielenkiintoista asiaa eikä yllämainittu varmaan edes ole merkittävimmistä päästä, mutta silmiin se sieltä pisti kun selvitystä luki ja selasi.

Yhteistyötä inarinsaamelaiset ovat aina tehneet etelään ja pohjoiseen, niin sompiolaisten kuin utsjokelaistenkin kesken, mutta saamelaismaailma oli 1800-luvulla erilainen kuin nyt. Saamelaiskäräjät ei kerännyt saamelaisia yhteiseen kokouspöytään, eikä etnistä yhteenkuuluvuutta koettu sillä tavalla kuten nykyään.

Kaisu Nikula kirjoittaa, että etnisen yhteenkuuluvuuden sijasta oli tapana sitoutua vahvasti omaan paikalliseen alueeseen ja sukuun. Kun tutkii vanhoja puheita, joikuja sekä lauluja, niin voi huomata, että piikittelyn aiheena on ollut esimerkiksi kieli, pukeutuminen, siisteys ja raittius.

Utsjokelainen piti inarilaisia tyhminä ja köyhinä ”kalainarilaisina”, jotka tekivät pikku palveluksia poronlihaa vastaan Utsjoen porosaamelaisille. Utsjokelainen naureskeli inarilaisen miehen puvun koristeltua helmaa, joka oli kuin naisella. Yllättävän pitkään, jopa 2000-luvulle saakka, on utsjokelaisen suusta voinut kuulla kummastelua, joskin enemmän hyväntahtoista sellaista, inarinsaamen kieltä kohtaan.

Utsjokelaisen mielestä inarinsaame on kuulostanut sellaiselta kielen sekoitukselta, ettei se selvene kuin tuomiopäivänä. Ja inarinsaamea on voitu verrata myös sellaiseen kieleen, jota pieni lapsi jokeltelee suustaan.

Mitä köyhyyteen tulee, niin sitäkin on inarinsaamelaisten keskuudessa riittänyt. Näin voi päätellä Uula Morottajan kirjoituksesta Sabmelaš-lehdessä vuonna 1936, jota Nikula siteeraa selvityksessä. Morottaja kuvailee parilla lauseen inarinsaamelaisten synkän tilanteen: ”Porottomilla sen sijaan on vaikeaa, kun oravanpyynti on kolmatta vuotta kiellettyä. Oravasta saisi köyhä ihminen vähän lisää höystöä rieskaan ja keittoon ja päälle pantavaa. Inarissa ja Petsamossa on kyllä niin paljon havumetsää, ettei niistä oravat lopu.”

Mutta osasivat inarilaiset hymähdellä myös Utsjoen suuntaan. Kaisu Nikula kirjoittaa, että inarilaiset vuorostaan pitivät tenolaisia juoppoina ja pakanoina sekä Utsjoen pukua rumana ja yksinkertaisena. Nikula tosin huomauttaa, että osa pohjoisen ja läntisen rajaseudun inarinsaamelaisista käytti Utsjoen pukumallia, näin etenkin Riutulassa, Sammuttijärvellä, Iijärvellä ja Paksumaassa.

Selvityksestä huomasin senkin, että talviverkkokalastus on inarinsaameksi juoŋâstem. Eli sieltähän se tulee se juomustelu-sana Inarilainen juomuksilla-sarjaankin...