Kolumnit

Toimittajalta: Second handia ja vintagea

Serkkuni perusteli vuosituhannen alussa melko askeettista asuntoaan sillä, että hänen ei kannata kerätä tavaraa, kun ei koskaan tiedä, milloin ja mihin lähtee. Minä kuvittelin hänet terveydenhuollon eturintamaan Nepalin vuoristoisiin kyliin, mutta minun mielikuvani eivät olleet samanlaisia kuin hänen haaveensa. Liika tavara on kuitenkin pahasta, muutti sitä sitten Nepaliin tai vaikka naapuritaloon, siitä oltiin yhtä mieltä.

Itse olen asuntoa vaihtanut viimeisen 18 vuoden aikana viidesti, ja joka kerta on kaikesta omaisuudesta tehty tiukka selvitys: kaatopaikalle, kirpparille, uuteen kotiin. Aina on ollut pakko luopua jostakin ”mutta jos tätä joskus vielä tarvitsee” -jutusta. Säilytystiloja on uudemmissakin asunnoissa melko niukasti.

Kirpputorit jakavat ihmisiä kahteen ryhmään: toiset seisoskelisivat siellä joka päivä, kuten minä, osa on sitä mieltä, etteivät mitenkään voisi käyttää toisten vanhoja tavaroita. Voihan työlle ja tavaroille antaa englanninkielisen nimen. Second hand kuulostaa jo ihan toiselta puhumattakaan Pariisin Saint-Ouenin tai Lontoon Portobello Roadin vintagesta ja antiikista. Samaa asiaa, kierrätystä, joka on yksi hyvin tärkeä osa tämän maapallon tulevaisuutta.

Minulla on sininen fleece-takki, jonka rinnassa lukee ”Naisten Valmiusliitto”. Takki on ostettu kolmisenkymmentä vuotta sitten, ja se ”fleece”, mitä nyt onkaan, on jo aika päiviä sitten haihtunut monissa pesuissa ja uskomattoman pitkässä käytössä. Kun olin toipunut murtuneesta jalasta, silmien leikkauksista, parista muusta ”remontista”, ja hipsutellut kotona tämä sininen takki päällä melko kauan, totesi poikani eräänä keväisenä päivänä, että ”olisko sun äiti, aika jo heittää tuo luuseritakki roskikseen”. Valo syttyi kaikkien vastoinkäymisten jälkeen elämääni, ja lähdin saman tien viemään takkia roskasäiliöön. Jotakin vanhaa häipyisi ja kenties jotakin uutta tulisi tilalle. Mennessä istahdin kuitenkin puutarhatuolille aurinkoon ja sisälle palatessa takki unohtui pihalle. Yöllä tuli sade ja fleece kastui läpimäräksi. Mieheni oli seuraavana päivänä ripustanut takin puutarhatuolin selkämykselle kuivumaan. Pari iltaa myöhemmin istahdin samaan paikkaan viinilasin kanssa ja kun tuli vilu, kiersin kuivuneen takin taas ympärilleni. Totesin, ettei tämä ehkä vielä joudakaan roskiin ja toin sen takaisin sisälle.

Uusi jätelaki on tehnyt myös tekstiilien kierrätyksestä pakollista, joten nykyään fleece pitäisi toimittaa keräyspisteisiin. Uskollisen ystäväni elämä jatkuisi eristeenä, lankana tai jopa uusissa vaatteissa. Karman laki määrittäisi sille uudestisyntymässä tekojensa mukaan uuden, hyvän tehtävän täällä maapallolla.