Kolumnit

Utsjoen horisontista: Utsjoki - Teno, paksua yläpilveä!

Jälleen julkisuutta saanut Tenon lohenkalastuksen päättyminen on verrattavissa tehdaspaikkakunnan suurimman tehtaan sulkemiseen. Kaikkia seurauksia ei ole koettu, eikä siksi ymmärretty. Erityisaseman menetys kuntana Euroopan parhaan lohijoen varrella on niin suuri tappio, ettei sitä korvata hetkessä millään. Ollaan menettämässä kokonainen kalastuskulttuuri, mukaan lukien perinteiset kalastusmuodot, matkailukalastuksesta saatu hyöty ja maine. Kadonneet ovat ”Tenon elinkautiset” elävöittämästä paikkakunnan kesää. Suurin kesäajan keskusteluaihe on hukassa, vanhat jokavuotiset ”väärtit” eivät ole enää tulleetkaan.

Utsjoen väkiluku on 90-luvun jälkeen pudonnut neljänneksen, n. 400 asukasta. Suuntaus jatkuu, lapsia syntyy vuosi vuodelta vähimmän ja väki vanhenee. Usein mainittu väestön saamelaisenemmistöisyyskin on tällä hetkellä uhattuna väestökadon vuoksi. Siinä on siemen Utsjoen toisen merkittävän erityisaseman menettämisestä.

Alueen elinvoiman ehtymiseen on etsitty keinoja aina. Ja elinkeinot ovat pystyneet mukautumaan uusiin olosuhteisiin. Nyt ollaan tilanteessa, josta ei tunnu löytyvän ulospääsyä. Onko meillä mitään tarjota sijalle?

Näkyvissä on matkailun kehittäminen vahvana vaihtoehtona. Samaa haaveillaan ympäri Eurooppaa hiljentyvissä syrjäkylissä, erään europarlamentaarikon kertoman mukaan. Matkailun kehittäminen vaatii pääomia investointeihin ja mahdollisuuden alueen luonnon käyttämiseen oheispalveluissa. Miten voidaan taata mahdollisuus luonnon hyödyntämiseen sitä turmelematta ja häiritsemättä paikallisten arkielämää? Onko se edes mahdollista?

Meillä Utsjoella on erittäin paljon vetovoimatekijöitä ilman Tenoakin, jos vertaa edellä mainittuihin Euroopan syrjäkyliin. Ne vain pitää tietää ja tiedostaa. Esimerkiksi muinaismuistojen kartta on kirjava koko kunnassa ja peurankuoppiakin löytyy erään tiedon mukaan lähes 2000 kpl. On myös varhempaa historiaa, kivikautisen asutusta ja rakennuksia, joita ei muualta enää löydy Lapin sodan tuhojen jäljiltä. Kiinnostavia ovat Kevon luonnonpuiston valtakunnallisesti merkittävät nähtävyydet. Kaikkiin näihin liittyy tarinoita, tarinoista matkailijat saavat sen ainutkertaisen elämyksen, joita he ovat aina maailmalta hakeneet. Osaammeko kertoa niistä vai haluammekohan kertoa, kuka niistä tietää, miten niitä pääsee näkemään?

Maisema ja nähtävyydet eivät katsomalla kulu, mutta ihmisten liikkuminen jättää väistämättä jälkiä luontoon. Voimmeko me kestää sen ja minkä verran kestää luonto?

Matkailun kehittäminen on synnyttänyt osassa väestöä voimakkaan vastustuksen osin asian uutuuden vuoksi. Aiemmin matkailu suuntautui alueelle itsetoimisesti ajan myötä, ja pysyi pienimuotoisena. Uuden kehittäminen vaatii uutta asennetta, uusia näkyviä investointeja ja uudenlaista markkinointia. Muutos kauhistuttaa entisen elämäntavan ihannoijia. Perikansallinen kateuskaan ei ole poissuljettu. Kaikkia syitä vastustukseen ei ole nähtävissä, paikalliseen tapaan ne ovat pinnan alla. Vastustus on voimakkainta alueelta työn perässä poismuuttaneiden keskuudessa. Heillä ei ole samoja toimeentulon huolia kuin tänne jääneillä.

Huolestumiselle on oma sijansa, sillä emme voi nähdä mihin matkailun voimakas kehittäminen voi meidät viedä Nykyisen kehityksen määränpään näemme ehkä selvemmin. Lauri Siparin sanoittama laulu ”Euroopan syrjäkylät” kertoo sen mielestäni selkeästi.

Vapaassa yhteiskunnassa on vastustamiseen täysi oikeus, eikä matkailun kehittäminen välttämättä ole ainoa oikea kehityssuunta. Kuitenkin sen taloudellinen merkitys aluetalouden veturina on niin suuri, että syytä on pohtia seutukunnan tulevaisuutta ja sitä kautta asenteiden muuttamista. Erilaiset, muidenkin kuin matkailualan uusien työ- ja toimentulohankkeiden investoijat vaistoavat herkästi ilmapiirin alueella, jonne suunnittelevat toimintojaan. Heillä on varaa valita!

Utsjoella 22.1.2024 Lapin Kansa lehden Utsjoki-uutisten innoittamana

Aulis Nordberg