Ajankohtaista

Kivitalo henkii lämpöä ja klassista arvokkuutta - Ivalon vanhaan Emäntäkouluun syntyi hyvinvoinnin käytävä

– Tämähän on ihana vanha kivitalo, jossa on oikeaa vanhan ajan tunnelmaa ja sellaista arvokkuutta, mitä ei nykyajan rakennuksissa ole. Ihanaa tänne on tulla kampaamon tuolille istumaan ja rauhoittumaan, kiittelee Eeva Laiti, joka on tullut Utsjoelta asti Ivalo Centeriin Kirkkokujalle Anne Lehtisen käsittelyyn.

Hyvä atmosfääri. Eeva Laiti kiittelee Anne Lehtisen “käsittelyssä” Ivalo Centerin eli vanhan Emäntäkoulun tunnelmaa ja ilmapiiriä.

Ivalo Center on tietysti entinen Kalottikeskus, tai pitäisikö sanoa, että vanha Emäntäkoulu, sillä tällä nimellä moni ivalolainen edelleenkin tämän vanhan kivitalon tuntee.

– Emäntäkoululla on niin kunniakas historia, että mitäpä se haittaa, vaikka tätä vieläkin nimittää Emäntäkouluksi. Sehän oli tosi monipuolinen opinahjo, jossa opetettiin nuorille naisille kaikkea karjanhoidosta lastenhoitoon. Minun elämääni Emäntäkoulu sivusi aikoinaan jonkin verran. En minä tässä opiskellut ole, mutta kun valmistuin sairaanhoitajaksi, niin tulin heti vähäksi aikaa töihin Emäntäkoulun yhteydessä olleeseen pienimuotoiseen päiväkotiin, kertoo Eeva.

Emäntäkoulun yläkerran käytävän varrelle on syntynyt eräänlainen ”hyvinvointikäytävä”, kun siellä toimii tällä hetkellä kolme innokasta naisyrittäjää, Anne Lehtinen, Marja-Maija Valtonen ja Janna Björkqvist.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olen keskittänyt ekokampaamopalveluni tänne Ivalo Centeriin. Tämä on rauhallinen tila, jossa on korkea huonetila, isot ikkunat, valoa ja kaunis luonto ympärillä. Ekokampaamopalveluihini kuuluvilla kasviväreillä, hiushoidoilla ja rentouttavalla päähieronnalla haluan luoda lepoa ja rauhaa arjen keskellä. Ja tässä tilassa on rauha, joka suo sen hyvin.

– Moni asiakas on ihastunut paikkaan ja kokee, että on helppo hengittää.

Äänimaljahoito rentouttaa. -Kolmen vartin äänimaljahoito voi vastata jopa kolmen tunnin syvää unta, kertoo Janna Björkqvist. Kuva: Ville Vaarala

Tila on Annen mukaan erittäin toimiva, joka mahdollistaa myös shampoopajan pitämisen alkuviikosta. Silloin syntyvät tutut palashampoot ja palahoitoaineet. Ovet ovat auki, mikäli asiakas mielii ostamaan tuotetta itselleen.

Metsätien toimipisteessään Anne työskentelee päivän viikossa ja hänestä on ilo, kun voi rytmittää viikkoa Metsätien ja Ivalo Centerin välillä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hyvinvointikäytävän varrelta löytyy myös JAATU, jossa työskentelee Janna Björkqvist. Hän antaa hyvinvointihoitoa ja rentoutumista äänimaljojen avulla. Myös ääni- ja kosketushoidot kuuluvat palveluun.

– Voin tehdä yksilöhoitoja tai sointuhoitoja usealle hengelle. Äänimaljahoito sopii periaatteessa ihan kaikille. Nuorin asiakkaani on ollut neljävuotias ja vanhin yli 90-vuotias.

Janna kertoo, että äänimaljahoito vaikuttaa ihmiseen hyvin rentouttavasti. Kolmen vartin äänimaljahoito voi vastata jopa kolmen tunnin syvää unta.

– Maljoista tulevat ääniaallot vaikuttavat aivoaaltoihimme, jota kautta vireystila muuttuu rentoutuneeksi. Eikä ihmisellä tarvitse olla mitään vaivaa, tullakseen äänimaljahoitoon, tänne voi tulla ihan vain rentoutuakseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Janna on nyt aloittanut rentoutumisohjaajan opinnot, sillä hänellä on halu oppia aina vain enemmän hoitopuolesta ja ihmisen hyvinvoinnista.

– Rentoutumisohjaajalle on varmasti tarvetta nykyaikana. Monesti kuulee sanottavan, että ihmisen työ on niin stressaavaa. Kyllä se varmasti monesti onkin, mutta samalla koko elämä ja vapaa-aika voi olla stressaavaa. On ehkä liikaa aikataulutettu hommia vapaa-ajalle ja se pelkkä oleminen unohtuu.

Kolmas yritys hyvinvointikäytävän varrella on HEMPEA, jota pyörittää Marja-Maija Valtonen. HEMPEA on erikoistunut ekologiseen hamppukankaaseen, jonka ominaisuuksiin Marja-Maija on ihastunut.

– Erilaisten kangas- ja tuotetestausten jälkeen päädyin sitten vuodevaatteisiin ja pyyhkeisiin, joissa kankaan kestävyys ja miellyttävyys tulevat parhaiten esille. Korkealaatuinen hamppuhan on sellainen, että sen käyttömukavuus vain paranee ajan myötä.

Ekologinen hamppu. Marja-Maija Valtonen vannoo hampun ominaisuuksien nimeen - hänen miehensäkin innostui hampusta ja nyt pyyhe on kovaa valuuttaa Ivalon jäähallin pukukopissa. Kuva: Ville Vaarala

Kaikki kolme inarilaista yrittäjänaista ovat iloisia siitä, että he saavat toimia saman käytävän varrella.

– Kyllä täällä välillä iloinen nauru raikaa, kun juttelemme ja vaihdamme kuulumisia keskenämme. Saamme toisiltamme vertaistukea ja ihan yrittäjyyden kannaltakin on järkevää, että me kolme olemme huutomatkan päässä toisistamme. Kun olemme kaikki hyvinvointialan yrittäjiä, niin monesti tulee jotakin sellaista vaikkapa markkinointiin liittyvää asiaa, jossa voimme auttaa toisiamme. Olemme samanhenkisiä ihmisiä ja meillä on mukava yhteishenki.

– Asiakkaiden kannaltakin on tietysti mukava, että vanhaan Emäntäkouluun on syntynyt tällainen hyvinvointikäytävä. Se olisi hienoa, jos rakennukseen tulisi vielä enemmänkin tämän alan toimintaa, he tuumailevat.

– On tosi hienoa, että tähän rakennukseen on muodostunut tällainen hyvinvointiyrittäjien rypäs. Ja se on hienoa, että kaikki kolme ovat saman käytävän varrella, se antaa varmasti synenergiaetua niin heille itselleen kuin myös asiakkaille, sanoo Fosgo Oy:n puolesta Erkki Voitila, yksi yhtiön osakkaista.

– Tämän talon ideaksi on suunniteltu juuri hyvinvointia, se on meidän ajatus. Toki toivomme, että hyvinvointialan yrittäjiä tulisi enemmänkin. Mitä enemmän hyvinvointialan palveluja saman katon alla, niin sitä parempihan se olisi myös yrittäjille itselleen. Toiminnot tukisivat toinen toistaan ja yrittäjät antaisivat toisilleen ajatuksia, hän kertoo.

SAKK:n kokkilinjan jäljiltä alakerrasta löytyy jonkin verran laitoskeittiön konekantaa. Pieneen keittiöön on tulossa paikallinen yrittäjä toimimaan, mutta isompi laitoskeittiö on vielä vapaana. Siinä olisi Voitilan mukaan hyvät tilat vaikkapa catering-yrittäjälle.

Rakennuksen yläkerran Emäntäkoulun aikaiset oppilaiden vanhat asuinhuoneet ovat nyt vuokrattavissa. Hän sanoo, että ajatuksena on pitkälti ollut, että ne sopisivat pitkäaikaisvuokraan sellaisille keikkatyöntekijöille, jotka käyvät muualta Inarin kunnassa töissä.

– Samalla käytävällä on sosiaalitilat ja keittiö. Taso on hyvää hostellitasoa, vaikka hostellissahan vain pistäydytään, mutta nyt olisi tarkoitus saada pitempiaikaisia vuokralaisia.

Erkki Voitila sanoo, että Ivalo Center on komea oman aikansa rakennus ja tarkoituksena on saada sinne vielä enemmän toimintaa.

– Olen aina mielenkiinnosta haastatellut täällä ihmisiä, jotka ovat tienneet jotakin talon historiasta. Onhan se Emäntäkoulunkin historia hyvin mielenkiintoinen. Joku ehdottikin, että täällä pitäisi jonakin iltana pitää semmoinen tarinailta, jossa paikkakunnan tietäjät kertoisivat talon historiasta. Se kuulosti hyvältä idealta ja laitoinkin ajatuksen hautumaan, hän kertoo.

Hyvinvointikäytävän “kolmikko”, hyväntuuliset yrittäjänaiset kertovat, että Vanhassa Emäntäkoulussa eli Ivalo Centerissä on säpinää Inariviikkojen aikaan sunnuntaina 23.7. Silloin pidetään Kädentaitoja&kahvia -käsityömyyjäiset ja paikalla on runsaasti paikallisia käsityöläisiä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä