Mikko Alatalo esiintyi Kemijärvellä ja muisteli, kuinka laski Sallan nopeuslaskurinteessä 136 kilometrin tuntivauhdilla
Esko Ranta jatkaa elämäntyötään Lapin legendojen elämänkerturina– Särestön sielusta jäi monta tarinaa kansien väliin
”Olemme kuunnelleet yleisön palautetta ja toiveita” – Kemijärvi-festivaalin ensimmäiset viisi ensi kesän esiintyjää julki
Katso video: Ivalon laulumiehet ja Haukiputaan mieskuoro yhdistävät äänensä – Kaarteen syyskonsertissa mukana Ivalon koulun lapsikuoro
”Hei kundi, tää on vanhaa amerikkalaista tanssimusiikkia” – Aito ja alkuperäinen Gamas Blues tulee jälleen
Laulaja Hugolla on isän puolelta juuret Kolarissa – ennen pitkäperjantain Levin keikkaa ehtii nähdä sukulaisia
Inarin kunnan kirje pääsihteeri Antti Rinteelle lähti matkaan äänestysten jälkeen – Anni Koivisto olisi palauttanut asian valmisteluun
Kaunispään Kaarnatielle ei myönnetty poikkeuslupaa omakotitalolle – ”Kunnanhallituksen kannat olivat hyvin yksimielisiä”
Utsjoen porokisat järjestetään toista kertaa peräkkäin – Mutta kuinka sitä porocupia oikein seurataan?
”Joutui kiusaukseen ankaran katovuoden seurauksena” – Poroisäntä lavasti nälkiintyneet porot ahman tappamiksi ja sai ehdollista