”Oot sä aika kiva, vaikka sä oletkin pappi” – Ylitornion uusi vt. kirkkoherra oli ennen sotilaspappina
”Tenontiellä ihminen tuntee pienuutensa” – Teologiharjoittelija Jyrki Linnankivi haluaa olla kuin isä Camillo omalle yhteisölleen
Sodankylän kirkkovaltuusto lausuu seurakuntaliitoksesta Pelkosenniemen kanssa – pyytää taloudellista tukea siirtymäkaudelle
Ivalon rotarit lahjoittivat 900 euroa Inarin seurakunnan joulukeräykseen – ”Jouluna avun tarve korostuu, jos arki on jo valmiiksi tiukkaa”
Suomen ortodoksinen kirkko puhui kolttien puolesta, mutta ei heidän kanssaan – Trifon Petsamolainen kuvattiin Karjalan valistajana
”Vapaaehtoistoiminta ei enää kiinnostaisi” – Tuomiokapituli odottaa Kolarin, Muonion, Kittilän ja Enontekiön kirkkovaltuustojen kantaa yhtymään
Tuomiokapituli esittää Kolarin, Muonion, Enontekiön ja Kittilän seurakuntien yhtymää – ”Aloite on tehty, jotta seurakuntien ja seurakuntalaisten näkemyksiä voidaan kuulla ennen päätöstä”
Saamelaismuseo Siidan ja Inarin kunnan järjestämässä valokuvaillassa tunnistetaan tuttuja ja muistellaan mennyttä aikaa
Katso video: Inari liikuttaa luonnostaan – Uusi kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma ohjaa kohti aktiivisempaa ja vähähiilisempää liikkumisarkea
Vanhojen Inarinmaa-lehtien katsaus: Virka-avunpyyntö nimismiehelle saamelaisrekisterin julkisuutta koskevassa asiassa
Nord1-Market paloi maan tasalle lauantai-iltana Näätämössä – ”Nyt on suru valtakunnanrajan molemmin puolin”
”Raskaimmat ladut, missä olen ikinä hiihtänyt, kiitos siitä” – SM-hiihdoissa kaikki on valmiina Juutuanvaaran valaan
Katso video: Inari liikuttaa luonnostaan – Uusi kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma ohjaa kohti aktiivisempaa ja vähähiilisempää liikkumisarkea
Koillis-Lapin A-kilta tarjoaa ruokaa, tukea ja toivoa: Seppo, 62, sai mallin ryyppäämiseen lapsuudessaan – A-killasta löytyi yhteisö, joka kantaa