Ulkomaat

Katso video: Inarilainen Norjassa viimeisten suomenpuhujien jäljillä – ”Meressä oli aina kallaa nokko - sillä meijän esi-isät tulit tänne parkkileivän aikhaan”

Onkos Lakselvissa vielä vanhan suomen kielen puhujia? Tätä kysyimme Lakselviin asettuneelta entiseltä ivalolaiselta Jari Luostariselta ja Jari sanoi, että menkää Lakselvin Spar-kaupan aulaan, siellä niitä suomen kielen raataajia istuu, jos jossakin. Jari lisäsi, että ei tarvitse mennä ihan Spar-kaupan aulaankaan, sillä ennen Lakselvin kylää asuu tien laidassa tunturin rinteessä vanha suomea puhuva peltiseppä Arnold Aronsen.

Löydämme pian 80 vuotta täyttävän Arnoldin kotoaan, tai paremminkin kotipihassa olevasta pajastaan. Arnold on parhaillaan tekemässä savupiipun peltiä mittojen mukaan.

– Mullahan oli aikanhan firma, missä oli snekkareita töissä, mutta en mie enää itekkään tee snekkarointihommia. Mie myin höylänkin pois, niin ei tarvi enää taajoa puuseppähommien kanssa. Mutta peltihommia mie tässä nyt tehen ajankuluksi, kertoo pajassaan touhuileva Arnold - suomen kielellä.

– En mie muuta ennään teekkään, kun istun kotona ja välillä tulen tänne pajalle. Jos vaimo alkaa moittia minua liikaa, niin kävelen tänne pihan toiselle puolelle pajalle. Täällä on aina jotakin tekemistä. Mie en tarvitte eläkeläisten jumppakerhoja, enkä kävelyretkiä.

Katso kuinka Arnold Aronsen puhuu vanhaa suomea: "Me olhan kohta hautamaalla kaikki jokka suomia reistaavat puhua"

Video: Ville Vaarala

Pajassaan Arnoldilla pauhaa radio ja sätkävehkeet ovat nojatuolissa käden ulottuvilla, joten kaikesta päätellen siellä mies viettää aikaansa ihan lystikseen.

Kyselemme, miten Arnold on oppinut suomea.

– Kattokaapa kun tämä Lemmijoen laakso ja Palojojen laakso, kummatkin net puhuthin hyvää suomea minun lapsuudessa. Ei siellä ollut lappi yhtään, se oli vain suomi. Ja ko mie koulhuun aloin, niin en mie saattanu norjaa yhtään sannaa.

Arnold oppi norjan kielen vängällä koulussa, mutta kun kotiväki puhui suomea, niin hän säilytti lapsuuden kielensä.

– Norjan staatti pölkäs, että Suomi tullee ja ottaa tämän Pohjois-Norjan, Finnmarkin. Ja mikä siihen oli syy, niin se, että venäjäläinen oli siinä kaiken takana. Suomalainen olikin hyvä kaveri venäläisten kanssa.

– Met pöläthin sitä ja siittä se tuli se, että valtio koitti, että met unehuttaisimma etes suomen kielen ja oppisimma norjaa. Ja net suomalaiset, jokka tulthin tänne aikanhan, niin net ei saanu ostaa maata Norjasta, jos ei ne vaihtanhet peränimeä. Yksi Halosen Eemelikin, se ei saanut maata tuolta joen rannasta ennenkuin vaihtoi peränimensä. Sillä Halosesta tuli sitten Rendahl. On se ollut pirullista hommaa.

Arnoldin suku on muuttanut 1700-luvulla Norjaan Pellosta. Yksi esi-isistä oli nimeltään Johan Pedersen, eikä Arnold ole ihan varma, menevätkö hänen juurensa Pellosta myöskin rajan toiselle puolelle Ruotsiin.

– Sitä mie en tiijä, olenko myös ruotsinsuomalaisia. Mie olen vain joskus topannut Pellossa ja joimma siinä baarissa kaffin. Mie kuulin niitä ihmisiä baarissa ja huomasin, että sehän on aivan sama kieli Pellossa ko täällä. Siinä puheessa oli aivan sama ääni.

Arnold sanoo, että sehän on aivan selvää, miksi suomalaiset aikanaan vaelsivat Norjan puolelle Jäämeren ääreen.

– Mie en tiijä muuta ku että täällä oli meressä kallaa ja meri oli aina sula. Täällä oli aina kallaa kaikille nokko ja se veti ihmiset tänne Suomesta parkkileivän aikaan. Se oli sitä aikaa kun huonosti oli ruokkaa Suomessa.

Arnold kalasti merellä nuorena miehenä ennenkuin perusti puuseppäliikkeen. Silloin hän tutustui moniin pykeijalaisiin ja pykeijalaisten kanssa hän praattasi suomea.

– Se Bygenes on tuolla Östä-Finnmarkussa ja siellä ne puhhuu enmäpi semmosta vanhaa suomea vielä. Tällä puolella se suomi on sekkaantunu enempi, siihen on tullu enämpi norjan sannaa ja lapin sannaa.

Arnold pitää itseään suomalaisena. Kysymme, eikös hän ole sitten kveeni, ja kysymys saa hänet puistelemaan päätään:

– Mie en tiijä, mistä pirusta se kvääni on tullu. En mie kyllä ole puhuttanu ittiäni kvääniksi. En mie tiijä, mistä se tullee, tulleeko se siitä aijasta ko se oli parempi Suomen puolella puhua ruottin kieltä ettäkö tuota suomen kieltä, hän ihmettelee.

Arnoldin isä puhui suomea, mutta Billjefjordista kotoisin ollut äiti puhui lapin kieltä.

– Mieki ymmärrän lapin kielen, mutta se on raskas puhua.

Arnoldin puheista saa sen käsityksen, että hän haluaa olla nimenomaan suomalainen, eikä kveeni, eikä sen puoleen lappalainenkaan. Hän tekee selväksi, että ei ole pitänyt tarpeellisena merkkauttaa ittiään Sami Tingiin eli Norjan Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

– Mie pysyn suomalaisena. Ne jokka Sami Tingissä on nyt myöthään, on niitä rantaturskan syöjiä. Sitten net lykkäävät porohommaa, lappalaisten etupuolelle, että siitä saa rahhaa Sami Tingiin, hän kuvailee.

Arnoldin päivät kuluvat nykyisin leppoisasti metallipajalla. Lakselvajoella hän ei ole enää kulkenut lohenpyynnissä, mutta aikanaan lohestus joella oli hänen himohommaa.

– Joki oli lohta täynnä ja sitä nousi sieltä lusikalla ja höyhenongella. Nythän kätsantriliis-miehet ovat pilanneet lohijoet. Eihän se koukusta irti päästetty lohi, varsinkaan naaraslohi, jaksa elää. Lohi ei enää tokene, se ei jaksa sestoa virrassa ja se riuttuu virran mukana alaspäin.

– Se ihan sama ku ois emäntä, joka on kaheksannella kuulla lapsivasten ja sie otat ja ruoskit sen oikialla lailla ja sitten ootat, että resultaatti, se kyllä pittää tulla hyvä, Arnold selvittää.

Ryssänlohta hän on syönyt mereltä pyydettynä ja silloinhan se on mitä parhain ruokakala, mutta jokeen päästessään ryssänlohi on itse kortto eli paholainen.

– Se on niin viston näköinen, kun se tekkee kuolemaa ja iho tippuu pois selkäevän ympäriltä ja neljä hammasta vain törröttää mätänevästä suusta. Ei net ole linnukhan niin kovat syömään niitä raatoja, mutta olen mie joskus joen rannalla nähnyt, kun kairo on syönyt kuollutta ryssänlohta.

– Sitä mie en tiijä, onko ryssänlohi kuinka haitaksi oikialle lohelle. Se kuitenkin kuttii eri aikaan, mutta toisaalta ryssänlohi aina tölmää muijen kalojen kylkiin ja se ajaa niitä pois omilta olinpaikoiltaan.

"Mie se vain polttelen tupakkia, en mie halva jatkaa elämääni enhään väärästä päästä"

Arnoldin pihalla on kaksi leveätelaista moottorikelkkaa pressun alla siltä varalta, jos hän innostuu kevättalvella lähtemään rautupilkille tunturiin.

– Vähemmän mie nykysin rautupilkillä kuljen. Jalat ei ole enää niin palanssissa ja enhän minä enää jaksa nostaa kelkkaa, jos se jääpi kiinni. Pitäisi soittaa Natolle, että tulkaa auttamaan.

Hän tosin sanoo, että eivät rautujärvet ole enää entisen veroisia, kun kaikki järvet porkataan skytterillä. Järvet on pilkittu tyhjiksi ja parhaimmat laittavat niihin vielä verkkojakin, kun ”jokku on semmosia, että niijen pittää saaha kaikki”.

Riekon ansapyyntikin oli Arnoldille aikoinaan tuttua puuhaa.

– Riekosta sai 10 - 12 kruunua kappaleelta ja ne kaikki myytiin. Ei niitä täällä syöty, kyllä ne menivät Osloon ja varmasti laivalla niitä vietiin vaikka Englantiin kuninkaanlinnaan, sillä riekkohan oli kallisarvoista herrasväen herkkua.

Arnold löytää vielä Lakselvista hyvin suomea puhuvia juttukavereita, mutta hän sanoo suoraan, että muutaman vuoden päästä, jos joku haluaa Lakselvista löytää suomen kielen puhujia, niin hänen täytyy mennä ”hautamaalle” puhumaan.

– Met olemma kaikki vanhoja, minäkin olen jo kurikkakymmenen ylittänyt. Loppuuhan se suomen kieli, ei siinä auta mikhän. Nythän ne freistaa kouluttaa nuoria suomen kieleen, mutta ei siitä tule ennään mithän, kyllä se kieli kuolee meijän matkassa.

– Enkä mie tiijä, mitä suomen kieltä ne nuorille opettaa. Jos se on tätä meijän vanhaa suomen kieltä, niin eihän sillä pärjää perkele enää missään, ei sillä pääse Suomeenkhaan, hän naurahtaa.

–Ja sama se on kohtalo myöskin lapin kielellä. Eihän sitä saata pittää elossa enhään ko Karasjoessa, Tanassa ja Kautokeinossa. Ja Suomen puolella Inarissa ja Ivalossa, niin että se on pakko loppua sillä kielellä, ei sillä ole voimaa että ellää, hän epäilee.

Arnold sanoo suomalaisille heimoveljilleen, että Suomelta oli hyvä päätös liittyä Natoon.

– Me olemme olleet Natossa vuodesta -48 lähtien ja meillä on kokemusta. Mie meinaan, että se tuopi vähän turvaa, kun Suomi on Natossa. Parempihan se kyllä on suomalaisella olla Natossa, kun se Venäjä on siinä vieressä.

Hän tosin epäilee, että jos maailmanpalo vielä syttyy, niin se syttyy Kiinasta.

– Mie pölkään, että pian kiinalainen lähtee sodan kanssa. Se on se keltainen suku. Kiinalainen on venäläistäkin julmempi, jos se haluaa. Siellä on yli miljardin ihmistä. Ei niitten tarvi ottaa etes sotavehkeitä mukaan, sen kun vain lähtevät kävelemään ja polkemaan jalan läpi maailman. Kyllä se huonolta näyttää tuo keltainen vaara.

Arnold sanoo, että Natoa on kiittäminen siitä, että Lakselvissa on niin paljon kauppoja ja vireää elämää:

– Nythän se laajentaa taas tätä Naton militaari-regimenttia. Siinä tullee aina vähäsen lissää uusia työpaikkoja. Samalla kirvesmiehet ja soraa ajavat automiehet saavat töitä, kun varuskunta laajenee.

Arnold harmittelee ohimennen, että eipä tullut koskaan ajettua Lakselvista Norjan itäisimpään kolkkaan Svanvikiin, Suomen ja Venäjän kainaloon.

– Siellä sitä olisi saanut ihailla isoa mäntymetsää. Ja siellähän on kanssa vielä suomen kielen puhujia. En mie enää sinne lähde, mie luulen, että minun paikat on nyt käyty, ne paikat missä pittää käydä.

Arnold sanoo, että hän onkin tämän päivän poikamiehenä, sillä vaimo lähti käymään Alattiossa, jossa asuu 95-vuotinen anoppimuori.

– Mie käyn talossa välillä syömässä ja sitten kävelen tänne pajalle. Lääkärit on kyllä sanonu, että minun pitäs heittää tupakkahomma pois, mutta en mie heitä ennään, kun olen viientoista vuojen vanhasta polttanu.

– Miksi minä enhään tupakan heittäsin pois ja jatkasin ikkää väärästä päästä. Kun sais takasin net vuodet jolloin oli nuori ja friski, mutta kun nyt tulee 80 vuotta täyteen, niin ei siinä tarvitte enää jatkaa elämää, hän filosofoi.

Kysymme mikä se on Arnoldin salaisuus, että hän vielä kasikymppisenä käpsehtii pajallaan kuin nuori poikanen.

– Paljon vaimoväkkee ja hyvvää viinaa. Ja mie kuulun siihen polvheen, jokka on Suomesta tulleet ja olleet kovat rykijät, hän vitsailee, mutta sanoo sitten, että ei enää ota konjakkiakaan edes lääkkeeksi - sitä lääkettä kun tuli aikoinaan otettua riittävästi merihommissakin.

– Olen mie Ivalossakin muutaman kerran käynyt, Hotelli Ivalossa oli kovat tanssit silloin. En mie ennään lähe Ivaloon enkä mihinkään, mutta tulkaapa pojat käymään kesällä, niin mennään käymään Lakselvajoella lohenpyynnissä. Täältä minut löytää, niin kauan ku löytää ja ennenko viimein pistän pörsäsilmän kallelheen.

Puhumme Arnoldin kanssa selvää suomea, mutta vain yksi sana hiljentää miehen hetkeksi. Kysymme, lentääkö pihapiirissä kotkia ja Arnold kynsii hetken päätään, että mikäs se kotka nyt olikaan....Ja onhan niitä kotkia keväisin, kun isot merikotkat kyttäävät vastasyntyneitä poronvasoja.