Oppisopimuksella täsmäkoulutusta
Oppisopimuskoulutus johtaa perustutkintoon, vaikka opiskelijaa ei juuri koululla näy. Näin voisi tiivistää oppisopimuskoulutuksen perusluonteen, sillä oppiminen tapahtuu työpaikalla työtä tehden.
Saamelaisalueen koulutuskeskus tarjoaa tavanomaisen oppilaitoksessa opiskelun lisäksi myös oppisopimuskoulutusta. Silloin opiskelijalla pitää olla työpaikka, joka on sitoutunut opiskelijaa kouluttamaan. Oppilaitos taas vastaa teoriapuolen opetuksesta. SAKK:sta oppisopimuksella valmistutaan esimerkiksi lähihoitajaksi tai merkonomiksi.
Maria Kauppila on toisen vuoden oppisopimusopiskelija. Hänellä on työpaikka Ivalossa Tuovilan Gummissa, joka on hänen miehensä perheen yritys. Kauppilalla on entuudestaan kasvatustieteen maisterin tutkinto Lapin yliopistosta, valokuvaajan ammattitutkinto sekä ruokamestarin erikoisammattitutkinto.
Tuovilan Gummi ei edellyttänyt liiketoiminnan opintoja, mutta Kauppila halusi opiskella lisää.
-Juuri tähän työhön minulla ei ollut koulutusta, ja siksi otin yhteyttä Saamelaisalueen koulutuskeskukseen, kertoo Maria Kauppila.
Joustavaa ja osuvaa
Henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa eli HOKSia opettajansa kanssa laatiessaan Kauppila huomasi useita kursseja ja opintokokonaisuuksia, joista olisi hänelle suoraan hyötyä työssään. Koska Kauppilalla oli laajat opinnot jo entuudestaan hänen ei tarvinnut enää palata perusasioiden pariin.
-Se lisää motivaatiota opiskella, kun saa perehtyä uusiin ja tarvitsemiinsa asioihin eikä vain suorittaa opintoja opintopisteitä kerätäkseen, sanoo Kauppila.
Niinpä Kauppilan opintoihin on kuulunut mm. markkinointia, johon hänellä ei ollut aiempaa koulutusta.
-Markkinointiin sain paljon tietoa tekemisen tueksi, sanoo Kauppila.
-Enää ei tarvitse kokeilla ja oppia kantapään kautta, kun on opinnot, joihin nojata, tiivistää Kauppila
Toinen kokonaisuus, jossa opinnot hyödyttivät todella monipuolisesti, on asiakaspalvelu.
-Toki olin asiakaspalvelua tehnyt paljonkin, mutta opiskelun myötä aloin ajatella ja analysoida tekemistäni, mikä teki näkyväksi sen, miten ja miksi toimin kuten toimin. Tämä taas johti automaattisesti yrityksen arvojen pohtimiseen ja niiden auki kirjoittamiseen, kertoo Kauppila opiskelun tuomisesta käytännön tekemisen rinnalle.
Maria Kauppilan opinnot Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa ovat siis hyödyttäneet paitsi häntä itseään, koituneet myös koko yrityksen eduksi.
-Nyt kun muun muassa asiakaspolku on mietitty läpi ja arvot on kirjattu, on mahdollisten uusien työntekijöiden perehdyttäminen jatkossa helpompaa, kertoo Kauppila esimerkin opiskelujensa hyödyistä yritykselle.
Työ, opiskelu ja perhe
Oppisopimusopiskelu sopii kaikessa joustavuudessaan paitsi nuorelle ihmiselle ensimmäisen ammatin ja tutkinnon hankkimiseen myös aikuiselle alan vaihtajalle.
Maria Kauppila oli ennen Tuovilan Gummia työskennellyt niin ruokakaupassa kuin varhaiskasvatuksessakin. Perheen perustamisen myötä heräsi ajatus alan vaihtamisesta, jolloin mies ehdotti työtä Tuovilan Gummissa. Näin Maria Kauppilan työt vaihtuivat varhaiskasvatuksen tilanteista rengas- ja moottorikelkkaliikkeen arkeen.
-Teen asiakaspalvelua, laskutusta, varastotyötä ja markkinointia, kertoo Kauppila nykyisestä toimenkuvastaan.
Opinnot kulkevat luontevasti tekemisen rinnalla.
-Seuraava näyttöni on Tuovilan Gummin asiakaspalautejärjestelmän kehittäminen. Sen toteuttamista voin pohtia vaikka renkaita pestessäni, sanoo Kauppila.
Oppikirjoihin ja tehtäviin hän pyrkii paneutumaan vähintään joka toinen päivä pariksi tunniksi kerrallaan.
Kauppilan mukaan joustavuus ja mutkattomuus leimaavat Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa opiskelua. Oppilaitoksen tiloissa toisen vuoden opiskelija Kauppila kertoo viettäneensä vain yhden päivän.
-Kävin ensiapukoulutuksessa.
Siitä huolimatta, ettei opiskelu tapahdu oppilaitoksen tiloissa, kokee Maria Kauppila itsensä ”saakkilaikseksi”.
-Tunnen itseni ilman muuta opiskelijaksi ja osaksi SAKK:ta!
Kysy lisää oppisopimusopiskelusta Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta www.sogsakk.fi
puh. +358 40 707 3793
s-posti: opintotoimisto@sogsakk.fi