Ajankohtaista
Hartauskirjoitus:Trifonin perintöä vaalitaan viikonloppuna
Perjantaista sunnuntaihin (23.-25.8.) kestävä Trifonin vaellus sisältää jumalanpalveluksia ja muuta ohjelmaa Neidenissä (Norja), Nellimissä, Keväjärvellä ja Sevettijärvellä. Lisäksi vietämme kolttasaamelaisten uudelleen asuttamisen 75-vuotisjuhlaa sunnuntaina Nellimissä. Kuka on Trifon, jonka mukaan pyhiinvaellus on nimetty?
Ennen kuin Trifon vihittiin munkiksi, hän oli nimeltään Mitrofan. Hän syntyi vuonna 1495 Toržokin kaupungissa Keski-Venäjällä. Mitrofanin elämää ymmärtääksemme on hyvä jotain tietää ortodoksisuudessa vaikuttaneesta hengellisestä liikkeestä nimeltä hesykasmi. Kreikankielinen sana hesykia tarkoittaa hiljaisuutta. Monet ihmiset pakenivat maailman levottomuutta etsien yhteyttä Jumalaan erämaan rauhasta. Samalla kun jotkut etsivät yhteyttä Jumalaan yksinäisyydessä, toiset vuorostaan pyrkivät samaan luostariyhteisöissä. Erämaan rauhaa tärkeämpää oli kuitenkin sisäiseen rauhaan pyrkiminen. Siihen pyrittiin niin sanotun Jeesuksen rukouksen avulla. Yksi versio rukouksesta kuuluu: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä”. Ihmisen yhteys Jumalaan perustuu hesykastisen perinteen mukaan rukoukseen, joka mahdollistaa Jumalan armon vastaanottamisen sydämessä.
Kerran Mitrofan rukoili erämaassa ja kuuli äänen sanovan: ”Mene asumattomaan ja janoavaan maahan, jossa kukaan ei ole vielä kulkenut.” Hän matkusti pohjoiseen saapuen lopulta Barentsin merelle rannalle. Hän ryhtyi opettamaan kristinuskoa Paatsjoen ja Näätämöjoen varrella asuville saamelaisille. Ajan myötä hän rakensi Petsamoon kirkon, joka vihittiin vuonna 1533 Pyhän Kolminaisuuden kirkoksi. Samassa yhteydessä toimitettiin ensimmäiset kolttasaamelaisten kasteet. Lisäksi Mitrofan vihittiin munkiksi ja sai nimekseen Trifon. Petsamon luostari sai alkunsa näistä tapahtumista.
Vuosina 1949-1952 Petsamossa asuneet kolttasaamelaiset asutettiin Keväjärvelle, Nellimiin ja Sevettijärvelle. Pyhittäjä Trifonin ja Petsamon kirkkojen muisto elää edelleen Inarin seudun ortodoksisten kirkkojen nimissä.
Tropari (8. säv.)
Tultuasi ensimmäisenä valistajana äärimmäiseen pohjolaan sinä, oi pyhittäjäisämme Trifon, ohjasit sen asujat elämään johtavalle tielle uudestisynnyttäen heidät vedestä ja Pyhästä Hengestä. Sinä istutit hengelliset lapsesi hedelmättömään erämaahan kuin etelän öljypuut ja perustit luostarin Pyhän elämänalkuisen, yksiolennollisen ja jakamattoman Kolminaisuuden nimeen. Sen tähden kunnioittaen sinua apostolina ja erämaakilvoittelijana me hartaasti anomme sinua: Rukoile Jumalaa kaikkien niiden puolesta, jotka muistoasi kunnioittavat.
Lämpimästi tervetuloa Trifonin pyhiinvaellukselle ja kolttasaamelaisten uudelleen asuttamisen 75-vuotisjuhlaan!
isä Heikki Harvola
Lapin ortodoksinen kappeliseurakunta