Paikallisuutiset
Lapin polku-hankkeelle rahoitus – tuhannen kilometrin mittainen reitistö yhdistyisi Santiago de Compostelan reitin tapaan
Lapin polku-hanke etenee. Lapin liitto rahoittaa hanketta, jossa selvitetään ja suunnitellaan mukaan lähtevien kuntien alueella yhtenäinen reitti, jonka voi suorittaa joko valitseminaan osuuksina tai kokonaan.
Lapin kunnista hankkeessa ovat Sodankylän kunnan lisäksi mukana Enontekiö, Inari, Utsjoki ja Kittilä.
Reittisuunnitelmaa on tarkoitus tarkentaa hankkeen yhteydessä kuntakohtaisesti siten, että siinä otetaan huomioon paikallisten matkailu- ja ravintolayritysten sijainti ja tarpeet, kulttuuri- ja historialliset nähtävyydet sekä turvallisuusseikat mahdollisuuksien mukaan.
Hankkeen on ideoinut Sodankylässä kunnanjohtajana toiminut Petri Härkönen . Hanke jatkuu ensi vuoden lokakuuhun saakka. Rahoitusta on myönnetty 150.000 euroa.
Sodankylän kunta nimesi hankkeen ohjausryhmään Sodankylän kunnan edustajiksi yrittäjä Marko Tourun Tankavaarasta ja Sodankylän kunnanjohtaja Jari Rantapelkosen . (TK)