Paikallisuutiset
Lohta on saatu saaliiksi vähän
Näätämöjoella on ollut hiljainen kalakesä
Näätämöjoen kaikki viehekalastusluvat on myyty loppuun jo viikkoja sitten. Silti joella on ollut hiljaista ja kalastajat vähissä. Verkkokalastus alkoi 1. kesäkuuta ja loppui 31. heinäkuuta. Heittokalastajat pääsivät joelle 10. kesäkuuta ja he saavat kalastaa elokuun loppuun (31.8.).
Vähän tyytyväisiä, paljon tyytymättömiä
Näätämöläinen Pekka Orassalo on tyytyväinen kesän lohisaaliiseen. Hän sai verkolla ruokakalat perheelle.
– Sain tänä kesänä vähän paremmin lohta kuin vuosi sitten. Aloitin juhannuksesta viikon päästä ja heinäkuun puolessa välissä jo jarruttelin. Otan vain tietyn määrän lohta enkä enempää eli sen ruokakalan mikä minulle ja perheelle riittää, Orassalo painottaa.
Näätämöläisen Arto Tarkiaisen mukaan verkkosaalista tuli edelliskesää vähemmän, mutta "syömään päästiin". Heinäkuun alussa hän mm. sai kaverinsa kanssa kirkkaan 6 kilon nousulohen. Heittokalastajat eivät ole saaneet kovinkaan paljoa lohia saaliiksi. Kalastuksenvalvoja Ari Kosunen arvioi, että koko kesän lohisaalis olisi tällä hetkellä (11.8.) vain 50 lohta. Siinä luvussa ovat mukana kaikki saadut lohet.
Eero Eskelinen ja Mikko Räsänen tulivat etelästä kalaan Kallokoskelle heinäkuun alussa.
– Olemme saaneet muutaman päivän aikana harjuksia ja yksi lohi oli kiinni, mutta se pääsi karkuun. Sade on kastellut meidät parina päivänä. Minua tänne vetää tämä erämainen joki ja tietysti kalastus. On tämä vähän kaukana tiestä, mutta eipä näitä tällaisia jokia ole maassamme muita. Tämä on meillä viikon kalareissu, yleensä nämä ovat kestäneet viikosta kahteen, Mikko Räsänen kertoo.
Räsänen sai Kallokosken alueelta pari päivää myöhemmin tosi komean lohen.
– Kala painoi komeat 10 kiloa ja sain sen rannalta heittämällä pienellä perholla, Räsänen jatkaa.
Myös ulkomaalaiset viihtyvät Näätämöjoella. Ranskalainen Gerard Bouix piti taukoa heittelyn lomassa Kuosnijokisuun risteyksen alapuolella. Hän kertoo saaneensa aiemmin titin, mutta nyt ei ole näkynyt lohen hyppyjä.
– Vietän Kuosnijoen kämpällä joka kesä viikon. Olen käynyt täällä lohestamassa jo vuosia. Minulla on mökki Ivalossa, sillä ihastuin kaikkeen täällä heti ensi kerralla. Olen kotoisin Ranskalle kuuluvasta Martiniquesta Karibianmereltä, Bouix paljastaa.
Kyttyrälohet uhkana
Näätämöjoen Norjan puolen jokiosalla Neidenelvalla kesän lohestuskausi on ollut kaksijakoinen. Kesäkuussa lohta nousi jokeen hyvin ja vapakalastajat saivat saaliiksi suuria lohia. Heinäkuun helteet ja joen laskeva veden pinta hiljensivät lohien tärpit. Kaiken lisäksi heinäkuun puolen välin jälkeen jokeen alkoi nousta runsaasti kyttyrälohia. Ne hankaloittivat ja hankaloittavat yhä elokuussa atlanninlohen kalastusta.
Kalastusseura Neidenelvens Fiskefellesskap on poistanut Kolttakönkään alapuolelta jo n. 8500 kyttyrälohta (13.8.21). Lisäksi viehekalastajat ovat saaneet n. 1000 kyttyrää. Kala on vieraslaji ja se on otettava eikä sitä saa palauttaa jokeen.
Kalastusseura sopi jo kesäkuussa suomalaisen osapuolen kanssa käpälä-heittoverkon heittämisestä sekä kalaportaiden sulkemisesta. Kalaportaista kalavahdit päästävät läpi vain atlanninlohet kyttyrälohien joutuessa joko ihmisten ruokapöytään tai koirien ruoaksi. Kirkas, juuri jokeen noussut kyttyrälohi kelpaa ihmisravinnoksi, tällä hetkellä joessa uivat kutuasuiset kyttyrät kelpaavat vain nelijalkaisille ystävillemme.
– Olemme poistaneet joesta tosi paljon kyttyrälohia eli pukkelakseja. Olemme käyttäneet joen päivärauhoitusaikana myös verkkoa Perhoalueen alaosassa ja venealueella. Joessa on paljon kyttyrälohia, kalastusseuran puheenjohtaja Karl-Magne Arvola toteaa.
Suomen puolelta on saatu vain muutama kyttyrälohi
Suomen puolelle kyttyrälohet eivät ole päässeet muutamaa yksilöä lukuun ottamatta. Videoseurannan mukaan arviolta vain arviolta parisen kymmentä kyttyrää ehti nousta kalaportaita, ennen kuin ne suljettiin. Suomen puolelta on saatu Näätämöjoki -facebook -sivun ja kalastajahaastattelujen mukaan tähän mennessä vain kolme kyttyrälohta. Hannu Semenoff tarkentaa Näätämöjoen puolelta saatujen kyttyrälohien määrää.
– Saamieni tietojen ja laskujeni mukaan meillä on saatu saaliiksi 6 kyttyrälohta. Tuossa luvussa ovat mukana vapa- ja verkkokalastajien saamat kyttyrät, Semenoff tietää kertoa.
Neidenelvens Fiskefellesskap sulki kaikelta kalastukselta Neidenin sillan yläpuolen jokiosansa Suomen rajalle asti 9. elokuuta normaalin 15.8. sijaan. Tämä seuran mukaan siksi, että se haluaa suojella jokeen nousevaa atlanninlohta.
Kalastuskausi Neidenin sillan alapuolen jokiosalla sekä Suomen puolen Näätämöjoella jatkuu loppuen normaalisti 31. elokuuta. Seuraava kalastuskausi alkaa molemmin puolin rajaa 1. kesäkuuta. Kyttyrälohesta voi lukea lisää osoitteesta www.luke.fi.