Vuoden lappilainen harrastajateatteriteko-palkinto iValoisille

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suomen Harrastajateatteriliiton Vuoden lappilainen harrastajateatteriteko -palkinto on myönnetty harrastajateatteri iValoisille . iValoiset -ryhmä ansaitsee palkinnon esimerkkinä poikkeusajan onnistuneesta ja tuloksekkaasta itseohjautuvuudesta, sitkeydestä sekä valoisasta asenteesta ja toivon jakamisesta.

Harrastajateatteri iValoiset on jo vuodesta 2003 lähtien tuonut iloa ja valoa pohjoisimman Suomen kulttuurimaisemaan. Ryhmän paneutuminen ja oppimisen ilo luo sisäistä potentiaalia, joka näkyy esitysten monipuolisuutena ja hyvänä laatuna. iValoiset ei pelkää tarttua haastavimpiinkaan teksteihin ja projekteihin. Eritoten poikkeusaikana ryhmässä on vahvistunut itseohjautuvuus sekä omatoimisuus, ja tästä inspiroitunut yhdessä tekeminen synnyttää kasvamiseen ja muutokseen valaistumista myös muille teatterin tekijöille ja kokijoille.

iValoisten osallistumisaktiivisuus ja koulutushakuisuus tuottaa hyvää esimerkkiä ja myönteistä ihmettelyä. Satojenkin kilometrien taipaleista huolimatta he lähtevät ja tulevat, ovat läsnä ja osallistuvat. Yhdessä olemisen hyvä mieli välittyy heistä sekä kotona että kylässä. iValoiset tuovat toivoa myös tummaan valoon. He ovat oivaltaneet itseksi tulemisesta, maailmaan ja elämään kiinnittymisestä ja teatteriaatteesta olennaisen, todetaan palkitsemisperusteissa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä