Yobbi laajentaa toimintaansa Rukalle ja Saariselälle – ”Haluamme olla matkailuyrittäjän ykköskumppani”

Lapissa Yobbin palveluvalikoima täydentyy myöhemmin tänä vuonna vielä pesulapalvelulla.

Minttu Kuparinen vastaa Yobbin siivousliiketoiminnasta kaikissa Lapin ja Kainuun kohteissa.

Vuonna 2021 toimintansa aloittanut Yobbi Oy laajentaa toimintaansa. Siivouspalveluita tarjoava yritys aloittaa kesäkuun alussa Rukalla ja 1. syyskuuta Saariselällä.

– Saariselällä sopimuskohdeneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä ja ensimmäiset sopimukset on tehty. Näitä ensimmäisen vaiheen kartoituksia tehdään elokuun loppuun asti, kertoo Yobbin siivousliiketoiminnasta vastaava Minttu Kuparinen.

Siivouspalveluiden lisäksi Lapin palveluvalikoima täydentyy syksyyn mennessä pesulalla, joka palvelee kaikkia Ylläksen, Levin ja Saariselän alueen majoitusyrittäjiä.

– Laitteet ovat jo valmiina ja pesula avataan, kunhan sopiva kiinteistö löytyy, Kuparinen sanoo.

Kattavat palvelut

Matkailukeskuksissa Yobbi siivoaa monenlaisia kohteita aina luksusmökeistä lomahuoneistoihin ja hotellihuoneisiin.

– Resurssimme ovat sellaiset, että voimme hoitaa kaiken tasoiset ja kokoiset kohteet, myös keskustan ulkopuolelta, Minttu Kuparinen kertoo.

Siivouksen lisäksi asiakas voi ostaa päivittäistarvikkeiden, kuten wc-paperin, saippuan ja peflettien täydennyksen. Rukalla Yobbin palveluvalikoimassa on heti alusta lähtien myös polttopuiden toimitus. Kuparisen mukaan Saariselkä seuraa todennäköisesti nopeasti perässä.

– Haluamme olla täyden palvelun talo ja matkailuyrittäjän ykköskumppani, hän tiivistää.

Vahva ammattitaito

Tällä hetkellä Yobbin palveluksessa on noin 70 siivoustyön tekijää. Kuluvan vuoden aikana määrä kaksinkertaistuu.

– Kaikki uudet työntekijät aloittavat Vuokatissa, missä heidät perehdytetään siivoamaan erilaisia kohteita. Samalla käydään läpi kemikaaleihin ja työvälineisiin liittyvät asiat, Kuparinen kertoo.

Koska laatustandardit ovat korkeat, kaikista siivouskohteista laaditaan tarkka dokumentaatio. Jokainen työntekijä tietää sen avulla, mitä missäkin kohteessa kuuluu siivoukseen.

Kuparisen mukaan palvelu halutaan tehdä läpinäkyväksi asiakkaan suuntaan.

– Meillä on käytössä järjestelmä, jossa siivooja kuittaa itsensä sisälle ja ulos kohteesta. Näin saamme helposti seurattua esimerkiksi sitä, milloin kohde on siivottu.

Lopuksi Kuparinen muistuttaa, että toiminnan laajentumisesta huolimatta Yobbin palvelulupaus säilyy ennallaan.

– Olemme joustava ja tehokas kumppani, jonka kanssa yhteistyö sujuu ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Ota yhteyttä:

Minttu Kuparinen

0401447706

minttu.kuparinen@yobbi.com